Isäni lausahdus joltain lapsuuden automatkalta ”Ei sovi pilata hyvää nälkää” on jäänyt pysyvästi mieleen ja sopii aika hyvin hävikkiviikolle. Alkujaan tuo lausahdus varmaan oli vain jonkinlainen vastine takapenkillä nahisteleville lapsille, mutta siinä piilee myös viisautta. Nälkä nimittäin kertoo ihmiselle, että on aika syödä ja kun nälkäisenä saa syödäkseen, ruoka maistuu suorastaan taivaalliselta. Se, ettei nälkää saa pilata kertoo siitä, että ruokaa kuuluu arvostaa.

Se, ettei nälkää saa pilata kertoo siitä, että ruokaa kuuluu arvostaa.

Olen elänyt lapsuuden, jolloin vielä muistutettiin siitä, kuinka lautanen pitää syödä tyhjäksi, koska Afrikan lapset näkevät nälkää. Äitini on edelleen mestari valmistamaan edullisista raaka-aineista ja edellisen päivän ruoantähteistä herkullisia aterioita. Lautastähteet annettiin koiralle ja koulussa tähteet menivät sikalaan. Elämä oli jotenkin simppeliä, rahaa ja ruokaa ei ollut haaskattavaksi.

Moni asia on toki muuttunut sitten lapsuusvuosien, elämänrytmi on perheissä kiivaampaa ja arvot erilaisia. Mitä tulee ruokaan, ruoan hintaa yleisesti pidetään kalliina samaan aikaan, kun sitä ihan varmasti monessa taloudessa heitetään hukkaan enemmän kuin aikaisemmin. Onko perusasiat ruoan turvallisesta valmistamisesta, käsittelystä ja säilyttämisestä tai kotitaloustaidot katoavaa kansanperinnettä? Vai emmekö vain piittaa syödä samaa ruokaa useampana päivänä peräkkäin, kun täysin hyvää ruokaa päätyy roskiin?

Ruoan hintaa yleisesti pidetään kalliina samaan aikaan, kun sitä monessa taloudessa heitetään hukkaan enemmän kuin aikaisemmin.

Näen myös, että ruokaan suhtautuminen on polarisoitunut. Toinen ääripää suhtautuu ruokaan mielettömällä kulinaristisella intohimolla ja toinen puolestaan siten, että se edustaa vain tiettyä määrää hiilareita, protskuu, rasvahappoja ja kaloreita. Siinä missä toinen ääripää nirsoilee, haluaa vain hienointa raaka-ainetta, niin toinen suhtautuu asiaan niin, että on helpompi tiputtaa ylimääräinen ruoka lautaselta kuin lantiolta. Kumpikin ääripää on ruokahävikin kannalta huono.

Ruokateollisuudessa tulee aika-ajoin kysymyksiä siitä, kuinka paljon tuotamme ruokahävikkiä. Kysymys on vaikea meille, joiden pääraaka-aineena on alkujaan elävä eläin. Teollisuuden edustajina on meidän ydinosaamista käyttää koko eläin mahdollisimman tarkasti siihen tarkoitukseen, mihin se on huolella ja ammattitaidolla kasvatettu – ruoaksi. Eläimen ruho ei ole pelkkää fileetä vaan siinä on myös sellaisia osia, joiden käyttö ruoaksi on suomalaiselle kotikokille tänä päivänä vierasta tai hektisen elämän vuoksi liian työlästä. Aasiassa monet meidän hylkimät ruhonosat ovat suurta herkkua. Mikä silloin on ruokahävikkiä? Sorkat, kieli, kivipiira?

Aasiassa monet meidän hylkimät ruhonosat ovat suurta herkkua. Mikä silloin on ruokahävikkiä?

Avain hävikin hallintaan niin teollisuudessa kuin kotonakin on ruoan ja luonnonvarojen arvostuksessa. Onpa ruokailua ohjaava arvo sitten se mikä tuntuu lompakossa, omalla tunnolla tai näkyy peilissä, on aina viisasta syödä vain sen verran ruokaa kuin on oikeasti tarpeen. Anna nälän tulla, älä pilaa sitä. Iloitse ja nauti ihan tavallisestakin ruoasta, se ei ole itsestäänselvyys.