Kuuntelin viime viikolla Yle-aamun ruokakeskustelua maitomyytteihin liittyen. Tässä keskustelussa Mikael Fogelholm sanoi: ”Ruoka on osa ihmisen identiteettiä. Se herättää tunteita ja muistoja. Se, mitä me syömme, on tottumuksen, kulttuurin ja markkinoinnin lopputulosta. Oman pukeutumisen tai ruokavalintojen kritisointia ei ole helppoa vastaanottaa.”

Kaikilla ostamillamme ja käyttämillämme tuotteilla on niin käyttöarvo kuin näyttöarvo. Tunnistamme monia ruoan käyttöarvoja kuten että se antaa energiaa, täyttää vatsan, auttaa jaksamaan, auttaa hillitsemään omaa tai lasten nälkäkiukkua. Ruoka tuottaa myös hyvää oloa ja hyvää mieltä. Ruoalla on myös vaikutusta siihen, miltä näytämme eli se muovaa kehoamme. Ruoan käyttöarvo auttaa siis meitä jaksamaan, toimimaan arjessa ja vaikuttaa ulkonäköömme. Hyvän ruoan ystävänä olisi ihanaa herkutella ruoalla ilman, että se näkyy vyötäröllä tai vaatekaapissa liian pieninä vaatteina. Tiedän – pitäisi siis syödä niin paljon kuin kuluttaa.

Ruoan käyttöarvo auttaa siis meitä jaksamaan, toimimaan arjessa ja vaikuttaa ulkonäköömme.

Ruoan näyttöarvolla me rakennamme ja muovaamme omaa identiteettiämme samoin kuin monilla muilla tavaroilla, joita hankimme ja omistamme. Näillä tavaroilla, kuten myös ruoalla, haluamme tuoda esiin sosiaalista statustamme ja siten ne saavat symbolisen arvon. Omistanko sähköauton tai jonkun muun auton? Onko minulla sähköpyörä vai maastopyörä tai kenties perinteinen mummopyörä? Vedänkö ylleni suomalaista designia vai ketjuliikkeiden pikamuotia.

Ruoan näyttöarvolla me rakennamme ja muovaamme omaa identiteettiämme samoin kuin monilla muilla tavaroilla, joita hankimme ja omistamme.

Ruoalla, kuten myös tavaroilla on kautta historian ollut symbolista arvoa. Vaikeasti saatavilla tai erikoisilla ruoilla on tehty vaikutusta naapureihin tai sukulaisiin. Moni meistä varmaan muistaa sen ajan, kun kahvipöydässä piti olla tarjolla sen seitsemää sorttia erilaisista pikkuleivistä kuivakakkuihin ja pullaan. Kahvipöydässä olevalla tarjottavalla ja sen määrällä luotiin mielikuvaa vauraudesta, trendikkyydestä, kerrottiin välittämisestä ja näytettiin myös omaa osaamista keittiössä.

Nykyään huoli ilmastonmuutoksesta värittää ruokakeskusteluamme. Ruoan käyttö- ja näyttöarvo ovat saaneet uuden ulottuvuuden vastuullisuudesta ja ympäristökestävyydestä. Tämän takia ruokaan liittyvä keskustelu tuntuu herättävän reaktioita puolesta ja vastaan. Olemmeko perinteisiä maidonjuojia vaiko trendikkäitä ja vastuullisia kauramaidon nauttijoita? Suosimmeko lihaa, kalaa vai kasvisproteiineja? Tämä keskustelu ja vastakkainasettelu tuntuvat jakavan meidät eri puolille pöytää tai jopa eri puolille Suomea, emmekä keskustelun tuoksinassa osaa kuunnella vastapuolen argumentteja provosoitumatta. Tunnustan syyllistyväni siihen itsekin, vaikka yritän seurata ruoan ympärillä käytävää keskustelua ymmärtääkseni, mihin me olemme menossa ja mitkä asiat ovat kuluttajalle tärkeitä nyt ja tulevaisuudessa.

Tämä keskustelu ja vastakkainasettelu tuntuvat jakavan meidät eri puolille pöytää tai jopa eri puolille Suomea, emmekä keskustelun tuoksinassa osaa kuunnella vastapuolen argumentteja provosoitumatta.

Erilaisilla ruokavalioilla ja -valinnoilla on hyvin erilainen vaikutus meidän hiilijalanjälkeemme ja siihen millaisen maailman jätämme tuleville polville. Ilmastonmuutoskeskustelu tuntuu korostavan ruoan näyttöarvoa ja tarvettamme kuulua erilaisiin ryhmiin. Se olenko vegaani, sekaani vai jotain siltä väliltä, kertoo paljon minusta itsestäni ja minun valinnoistani. Vai kertooko? Olenko parempi ihminen ja kuluttaja, jos syön kasvisruokaa? Olenko vastuuton äiti ja kuluttaja, jos ostan lihaa ja opetan lapseni syömään liharuokia?

Vastuulliset valinnat kaikessa kuluttamisessa, eivät vain ruoan ostamisessa, ovat monitahoisia. Se, mikä näyttää tai tuntuu vastuullisemmalta, ei aina ole sitä. Suomalainen ruokaketju on tehnyt paljon töitä vastuullisuuden eteen ja tekee sitä tulevaisuudessakin. Tämän vuoksi voin hyvällä omalla tunnolla opettaa lapseni arvostamaan suomalaista kestävästi tuotettua ruokaa – myös sitä liharuokaa.