Esko Eerikäinen elää vanhempana jännittävää aikaa. Tytär Victoria on aloittanut yläkoulun ja täyttää marraskuussa 13 vuotta. Yhteiset automatkat kouluun ovat olleet isälle ja tyttärelle tärkeitä hetkiä, joiden aikana vaihdetaan molempien kuulumisia. Kotiin tullessa keskusteluita jatketaan ruokapöydässä. Eerikäinen haluaa opettaa tyttärelleen, että kaikista asioista voi puhua.
RUOKAPÖYDÄSSÄ JUTELLAAN KAIKESTA
Radio- ja tv-juontajana työskentelevän Esko Eerikäisen vielä 12-vuotias tytär Victoria asuu isänsä luona vuoroviikoin. Kun tytär on kotona Eerikäinen haluaa panostaa kaksikon yhteisiin ruokahetkiin. Vaikka arki on aktiivista isän töiden ja tyttären harrastusten myötä, on molemmille tärkeää pysähtyä syömään yhdessä – oli kyseessä sitten aamiainen tai myöhäinen lounas ennen Victorian tanssitreenejä:
“Pyrimme Victorian kanssa heräämään ajoissa, jotta ehdimme syödä aamupalan rauhassa yhdessä. Ruokapöydän ääressä usein keskustelemme siitä, millainen päivä on tulossa, jonka jälkeen vien tyttäreni kouluun. Ajomatkalla keskustelu usein jatkuu,” Eerikäinen sanoo.
Victorialla on lähes joka ilta tanssitreenit, joten koulun jälkeen tekemistä riittää.
“Ruokailuhetket ovat kuitenkin arjen menoista vapaata aluetta, jolloin voi rauhoittua, eikä ole kiire mihinkään.” Ruokaillessa puhutaan usein koulusta, mutta myös isän työ kiinnostaa tytärtä. “Kerron paljon työstäni ja siihen liittyvistä asioista. Lisäksi käymme läpi, miten Victorialla on mennyt koulussa, kavereiden kanssa tai treeneissä. Ruokapöytä on meillä paikka, jossa voi avoimesti ja rennosti kertoa asioista.” Eerikäinen kertoo.
KOLUMBIASSA KOKO PERHE SÖI YHDESSÄ
Yhdessä syöminen on ollut Eerikäiselle aina luonnollinen tapa viettää aikaa läheisten kanssa. Tapa juontuu vahvasti omasta lapsuudesta. Eerikäinen varttui Kolumbiassa, josta hän muutti 11-vuotiaana Suomeen sukulaistensa luokse asumaan. Hänen isänsä menehtyi yllättäen pojan ollessa 12-vuotias. Eerikäisen ollessa 15 vuoden iässä, myös äiti ja pikkusisko muuttivat Suomeen.
Hän kuvaa lapsuudenperheensä ruokahetkiä pyhitetyiksi hetkiksi, jolloin koko perhe söi aina yhdessä:
“Lapsuudessani vanhempani olivat tarkkoja siitä, että kaikki kokoontuivat syömään saman pöydän ääreen. Etenkin isäni oli tarkka siitä, että ruoka syödään aina tiettyyn kellonaikaan. Aamupala tuotiin pöytään puoli yhdeksältä, jonka jälkeen lähdettiin kouluun. Kolumbiassa ei ole kouluruokaa kuten Suomessa, joten myös lounas syötiin kotona niin, että koko perhe oli paikalla,” Eerikäinen kertoo.Hän muistelee ettei pöydässä ruokapöytäkeskusteluita juuri käyty, mutta yhteistä hetkeä jolloin koko perhe vietti aikaa yhdessä vaalittiin. “Meillä ei missään nimessä ollut sellaista käytäntöä, että olisimme syöneet sohvalla, telkkaria katsoessa tai omassa huoneessa. Ruoka syötiin aina ruokapöydässä.”
Kuten lapsuudessa, Eerikäinen on halunnut pitää kiinni yhdessä syömisen tavasta myös oman tyttärensä kanssa. Nyt itse vanhempana hän on kuitenkin halunnut tehdä jotain hieman toisin:
“Valmistamme paljon ruokaa Victorian kanssa yhdessä. Lapsena en saanut juurikaan osallistua ruoan valmistukseen, vaan menimme aina valmiiksi katettuun pöytään. Ajattelen, että ruokahetki on yhteinen prosessi aina kaupassa käymisestä, ruoan valmistukseen ja syömiseen. Tyttäreni on jo sen ikäinen, että hän haluaa jo itse osallistua ruoanlaittoon, kokeilla uutta ja yleisesti oppia sen valmistuksesta, mikä on hienoa! Itselläni meni todella pitkään, että osasin tehdä edes perunoita,” Eerikäinen nauraa.
Ruokahetket, jotka venyvät ruokapöytäkeskusteluiden vuoksi, ovat Eerikäisen mukaan niitä kaikista parhaita. Hän kannustaa vanhempia olemaan ruokapöytäkeskusteluissa avoin ja aidosti kiinnostunut lapsen asioista.
Ruokahetket, jotka venyvät ruokapöytäkeskusteluiden vuoksi, ovat Eerikäisen mukaan niitä kaikista parhaita. Hän kannustaa vanhempia olemaan ruokapöytäkeskusteluissa avoin ja aidosti kiinnostunut lapsen asioista.
RUOKAPÖYDÄSSÄ KAIKESTA SAA PUHUA
Tyttären ollessa isänsä luona rutiinit ovat selkeät. Yhdessä syödään ja vaikka molempien puhelimet ovat pöydällä, niitä ei ruokailun aikana selata. Eerikäinen myöntää, että rutiinien noudattaminen on helpompaa silloin, kun Victoria on kotona. “Helposti päivinä, jolloin tytär ei ole täällä rutiineista on hankalampi pitää kiinni ja minun tulee syötyä esimerkiksi sohvalla,” hän sanoo. Victorian ollessa isällään ruokaillaan kuitenkin aina pöydän ääressä. Ruoka on usein yhdessä kotona valmistettua. Välillä pöytään tilataan molempien lempiruokaa sushia. Isän ja tyttären ruokapöytäkeskusteluiden aiheet vaihtelevat laidasta laitaan.
“Puheenaiheet keskittyvät usein koulumaailmaan. Saatamme keskustella miten opettaja on opettanut jonkun uuden asian oppitunnilla tai siitä mitä välitunneilla on tapahtunut. Välillä aiheet ovat vakavampiakin. Esimerkiksi jos tyttäreni on joutunut todistamaan tai puuttunut kiusaamistilanteeseen koulussa, käymme tapahtuman yhdessä läpi,” Eerikäinen kertoo.
Isä haluaa Victorian tietävän, että kaikesta voi puhua. Ruokapöydässä ei tarvitse pelätä, voiko jotain asiaa sanoa tai ottaa puheeksi. “Tarkoitukseni on, että opimme myös toisiltamme. Mielestä on hienoa, että nyt kun tytär on jo lähes 13-vuotias voimme keskustella mistä vaan, vaikeistakin asioista. Toki välillä mietin, miten puhua lapselle esimerkiksi sodasta, nälänhädästä tai pandemiasta,” Eerikäinen pohtii.
Myös sosiaalisesta mediasta käydään ruokapöytäkeskusteluita. “Keskustelemme paljon sosiaaliseen mediaan liittyvistä asioista. Esimerkiksi nuorten suosimassa TikTokissa on paljon hyvää, mutta myös asioita jotka eivät ole totta.”
Haastavien kysymysten tai aiheiden kohdalla Eerikäinen pyrkii vastaamaan mahdollisimman suoraan ja niin, että lapsi ymmärtää. Hän lisää, että tiedonsaanti on nykypäivänä todella helppoa, minkä vuoksi hänen mielestään on entistä tärkeämpää, että kysymyksiin vastataan totuudenmukaisesti. “Usein haastavammissa aiheissa pyrin kysymään tyttäreni tuntemuksia ja ajatuksia aiheesta ja sitä kautta käymään keskustelua. Ruokapöytäkeskusteluiden avulla voi selvittää vaivaako jokin asia lasta ja niin sanottu “tunnepato” aukeaa. Olemme aina opetelleet tunteiden sanoittamista ja sitä, että oppii kertomaan miksi jokin asia vaivaa. Meillä kaikkien tunteiden näyttäminen on sallittua,” Eerikäinen sanoo.
Myös Victorian kaverit ovat tervetulleita pöydän ääreen syömään ja keskustelemaan. “Kavereiden luona kyläillessä Victoria on huomannut erilaisia tapoja, miten kavereilla tehdään asioita, joista hän kertoo sitten minulle. Koen tärkeäksi, että jokaisella perheellä on omat tavat toteuttaa ruokahetkiä. On kiva, että tyttäreni kaverit pääsevät näkemään myös meidän tapojamme,” Eerikäinen sanoo.
VANHEMMUUS JATKUU MYÖS LAPSEN OLLESSA POISSA
Eerikäisen mielestä parhaita ovat ruokahetket, jotka venyvät ruokapöytäkeskusteluiden myötä. “Hetket, jolloin istumme yhdessä ja jäämme keskustelemaan pöydän ääreen myös syömisen jälkeen ovat sellaisia joissa koen, että onpas meillä kivaa!,” hän sanoo.
Eerikäinen kannustaa muita vanhempia olemaan ruokapöytäkeskusteluissa avoin. Tärkeintä on hänen mielestään olla läsnä sekä aidosti kiinnostunut lapsen asioista, myös silloin kun lapsi on toisen vanhemman luona. “Vanhemmuus ei lopu, kun lapsi on toisessa kodissa. Silloinkin on tärkeä olla kiinnostunut siitä, mitä lapselle kuuluu ja miten hänellä toisessa kodissa sekä koulussa ja harrastuksissa menee. Pidämme Victorian kanssa aktiivisesti yhteyttä silloinkin, kun hän on äitinsä luona,” Eerikäinen kertoo.
Eerikäisen mielestä ruokapöytäkeskustelut eivät vaadi valtavia valmisteluja: “Ruokahetken ei tarvitse olla kolmen ruokalajin illallinen, vaan ruokapöytäkeskusteluita voi käydä ihan vaikka aamupuuron yhteydessä. Puhelimet sivuun ja ollaan aidosti läsnä. Se riittää,” hän päättää.
Marja Hintikan viisihenkinen perhe syö vähintään kerran päivässä yhdessä. Ja ruokapöytäkeskusteluissa ovat kaikki tunteet sallittuja.
Marja Hintikan viisihenkinen perhe syö vähintään kerran päivässä yhdessä. Ja ruokapöytäkeskusteluissa ovat kaikki tunteet sallittuja.
Kaikki lapset ja nuoret eivät saa tarvitsemaansa tukea. Mielen tila on Lastenklinikoiden Kummien luoma hanke, jonka varat käytetään näyttöön perustuvien mielenterveyden hoitomenetelmien kehittämiseen sekä lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseen koko maassa.
Kaikki lapset ja nuoret eivät saa tarvitsemaansa tukea. Mielen tila on Lastenklinikoiden Kummien luoma hanke, jonka varat käytetään näyttöön perustuvien mielenterveyden hoitomenetelmien kehittämiseen sekä lasten ja nuorten mielenterveyden edistämiseen koko maassa.
#ruokapöytäkeskustelut on Atrian ja Lastenklinikoiden Kummien yhteistyössä toteuttama kampanja lasten ja nuorten mielenterveyden asialla. Yhteisenä tavoitteenamme on viedä arvokasta viestiä lapsiperheisiin arkisen keskustelun, välittämisen ja vuorovaikutuksen merkityksestä lapsen mielenterveydelle. Ruokapöytä on tärkeä kohtaamispaikka, ja yhteinen ruokahetki mahdollisuus havaita, huomioida ja jakaa mielen päällä olevia asioita läheisten kesken sekä olla läsnä.